Taitouintikoulu
Huomio!
Tämä tulee myyntiin myöhemmin kesällä. Ilmoitamme myynnin aukeamisesta erikseen.
Taitouintikoulu koostuu sekä allas- että kuivaharjoituksista, joiden painopisteinä toimivat kehonhallinta, koordinaatio, liikkuvuus sekä taitouinnin tekniikoiden perusteet. Harjoittelu sisältää myös uintitekniikka-, akrobatia-, koreografia- ja notkeusharjoitteita sekä hauskoja pelejä ja leikkejä.
Taitouintikoulun tavoitteena on kehittää monipuolisesti vesitaitoja samalla ohjaten harjoittelua taitouinnille lajinomaiseen suuntaan. Ryhmä toimii väylänä taitouinnin maailmaan, johon on tarkoitus siirtyä yhden vuoden harjoittelun jälkeen.
Krävda förkunskaper
Taitouintikoulu I
Kaudella 23-24 taitouintikoulu I on suunnattu 2016–2018-syntyneille lapsille.
Osallistuakseen taitouintikouluun lapsen tulee osata uida vähintään 25 metriä yhtäjaksoisesti. Lisäksi lapsen tulee pitää vedessä temppuilusta ja osata sukeltaa, sillä kurssilla tehdään liikkeitä, joissa pää on veden alla.
Taitouintikoulu II
Kaudella 23-24 taitouintikoulu II on suunnattu 2013–2015-syntyneille lapsille.
Osallistuakseen taitouintikouluun lapsen tulee osata uida vähintään 50 metriä yhtäjaksoisesti. Lisäksi lapsen tulee pitää vedessä temppuilusta ja osata sukeltaa, sillä kurssilla tehdään liikkeitä, joissa pää on veden alla.
Ryhmät harjoittelevat 2 x viikossa.