Etsimme taitouintikoordinaattoria

12.8.2019

(Kuva: Krister Majander)

Olemme Suomen suurin uimaseura sekä jäsenmäärämme, että henkilökuntamme puolesta. Cetuksessa toimii vuositasolla 500 aktiivista kilpaharrastajaa, 12 000 kurssiosallistujaa, sekä 16 400 alakoululaisten ja esiopetuksen uinnin-opetukseen osallistuvaa lasta. Olemme arvoiltamme tavoitteellinen, kehittyvä, avoin ja yhteisöllinen urheiluseura!

Meillä voit työskennellä valmennuksen, kurssitoiminnan, koululaisten uimaopetuksen sekä hallinnollisten tehtävien parissa. Sporttinen työporukkamme koostuu muun muassa liikunta-alan ammattilaisista, osa-aikaisesti työskentelevistä ohjaajista, oman uransa lopettaneista kilpauimareista, sekä vapaaehtoisista työntekijöistä. Mukaan mahtuu hyvin erilaisista koulutustaustoista tulevia työntekijöitä. Meillä opit uutta ja kehityt työskennellessäsi alan parhaiden tekijöiden kanssa. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden osallistua sinua kiinnostaviin koulutuksiin vesiliikunnan saralla ja tuemme taitojesi ja osaamisesi kehittymistä jatkuvasti.

Tällä hetkellä etsimme reippaaseen joukkoomme taitouintikoordinaattoria määräaikaiseen työsuhteeseen 30.6.2021 saakka. Taitouintikoordinaattorina vastaat taitouintivalmennuksen kokonaisuudesta ja toiminnan kehittämisestä valmennuksen ohella.

Tärkeimmät työtehtäväsi ovat:

  • Taitouintiryhmien kokoaminen, harjoitusaikataulujen suunnittelu sekä taitouintivalmentajien tukeminen työssään.
  • Huolehdit valmentajien kouluttautumiseen liittyvistä asioista ja perehdytät uudet valmentajat työhönsä.
  • Toimit taitouintikilpailujen järjestäjänä Cetuksen omissa taitouintikilpailuissa ja huolehdit leiri- ja kilpailumatkojen järjestämisestä.
  • Toimit yhteyshenkilönä taitouimareiden vanhempiin vastaamalla heidän kysymyksiinsä sähköpostitse ja järjestämällä vanhempainiltoja yhdessä joukkueiden vastuuvalmentajien kanssa. Vastaat myös taitouintiin liittyvästä tiedottamisesta seuran sisällä.
  • Lisäksi esittelet taitouinnin katsauksen seuran hallitukselle säännöllisin väliajoin, osallistut taitouinnin budjetin laatimiseen sekä huolehdit, että taitouinti esitellään asianmukaisesti seuran toimintakertomuksessa ja -suunnitelmassa.
  • Työhösi kuuluu lisäksi valmentamista n. 20h/viikko 

Toivomme sinulta seuraavia ominaisuuksia:

  • Tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja olet sekä joustava, että yhteistyökykyinen.
  • Pystyt tekemään itsenäisiä ratkaisuja, mutta osaat pyytää tarvittaessa myös apua toisilta.
  • Haluat edistää Cetuksen taitouintitoimintaa kokonaisuutena huomioiden kaikenikäiset urheilijat (niin kilpa- kuin harrastepuolellakin), valmentajat ja muut seuran toimijat.
  • Sinulla on lajiosaamista taitouinnista ja kokemusta valmentamisesta.
  • Näet haasteet mahdollisuuksina ja tartut asioihin reippaalla otteella.
  • Olet tarkka työssäsi ja pystyt toimimaan esimerkillisesti myös stressaavissa tilanteissa.
     
  • Eduksi katsomme myös englanninkielen taidon, kyvyn ilmaista itseäsi niin verbaalisesti kuin kirjoittamallakin, sekä aiemman kokemuksen vastaavanlaisesta työstä.

Lähetä hakemuksesi palkkatoiveineen 30.9. mennessä osoitteeseen toiminnanjohtaja@cetus.fi
Lisätietoja tehtävästä antaa tuleva esimiehesi Ville Oura numerosta 050-5161987.

Täytämme tehtävän heti sopivan henkilön löydyttyä. Ethän odota viimeiseen hakupäivään saakka!