Päivitetty Covid-19 ohjeistus kurssilaisille

Julkaistu

Covid-19 -tilanne on pysynyt seurassa rauhallisena eikä tiedossamme ole yhtään koronapositiivista urheilijaa tai kurssilaista. Koronavirusepidemian kiihtymisestä on kuitenkin nähtävissä useita merkkejä Suomessa sekä muualla Euroopassa, jonka johdosta valtiovalta on päivittänyt suosituksia. Haluamme korostaa varotoimenpiteiden tärkeyttä tässä tilanteessa ja edellytämme kaikilta kurssilaisilta (sekä heidän huoltajiltaan) niiden noudattamista. Tässä päivitetyt ohjeet:

  1. Kurssille osallistutaan vain täysin terveenä. Mahdollisen sairastumisen jälkeen pyydämme, että kurssille palattaisiin vasta kahden oireettoman päivän jälkeen. Varmistetun koronavirustartunnan yhteydessä pyydämme ottamaan yhteyttä Cetuksen asiakaspalveluun.
  2. Viranomaisten asettamia karanteeniaikoja tulee noudattaa.
  3. Suosittelemme yli 15-vuotiaille kasvomaskin käyttöä uimahallin pukuhuonetiloissa. Suosittelemme kurssilaisten huoltajille kasvomaskin käyttöä uimahallin kaikissa tiloissa.
  4. Kädet tulee pestä ennen ja jälkeen kurssin.
  5. Toisten juomapulloihin ja varusteisiin ei saa koskea.
  6. Jos joudut yskimään tai aivastamaan, se tulee tehdä hihaa/paidan sisään.
  7. Ulkomailta palanneiden kurssilaisten osalta seura noudattaa Valtioneuvoston voimassa olevia karanteenikäytäntöjä tarkoittaen käytännössä sitä, että kurssilaisen palatessa matkustusrajoitusten piirissä olevasta maasta hänen on oltava 14 päivää kurssikaranteenissa ennen kurssille palaamista.
  8. Muita uimahallin sääntöjä ja ohjeistuksia tulee noudattaa.

Haluamme seurana toimia vastuullisesti, seuraamme jatkuvasti koronaepidemian kehitystä ja reagoimme vallitsevan tilanteen mukaisesti.

Asiasanat

Uutiseen liittyvät aiheet

Yhteistyössä