Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetukset tallennettu.

Uimarilähtöistä valmennusta Cetus-Akatemiassa

Published on

Cetus- Akatemiassa tavoitteena on tarjota kaikille Cetuksen SM- ja Nuorten SM-kisajoukkueiden uimareille uimarilähtöistä, laadukasta valmennusta. Cetus-Akatemian muodostavat uimarit, jotka kuuluvat Akatemia Edustus-ryhmään ja Akatemia-ryhmään. Osittain nämä kaksi uintijoukkuetta harjoittelevat yhdessä.

Uintiin sitoudutaan sataprosenttisesti

Akatemia-Edustus-ryhmä harjoittelee yhdeksästä kymmeneen kertaan viikossa, pääasiassa Espoonlahden uimahallissa. Jokaisella uimarilla on henkilökohtainen harjoitussuunnitelma. Ryhmän valmennustiimiin kuuluvat vastuuvalmentaja Niko Hämäläisen lisäksi valmentajat Timo Peltola, Tiina Tammihovi, sekä fysiikkavalmentaja Vesa Salmela.

Myös Antti Kasvio palaa mukaan kuvioihin Cetus Akatemian valmennuksen merkeissä. Lisäksi toiminnasta vastaa Cetuksen uusi valmennuspäällikkö Petteri Paatos. (päivitetty 9.8.)

Kovatasoiseen Akatemia-Edustusryhmään pääsee mukaan, kun motivaatio on kohdillaan: Ryhmän uimarit tavoittelevat uintimenestystä kansainvälisellä tasolla. Tämä tarkoittaa sitä, että sekä uimari, että hänen perheensä, ovat sitoutuneita harjoitteluun ja sitä varten luotuun suunnitelmaan sataprosenttisesti. Valmentautuminen ryhmässä edellyttää myös muun muassa, että opinnot järjestetään uinnin ehdoilla. Ryhmään mahtuu 12-14 uimaria, ja syyskauden aloituksesta innoissaan oleva valmentaja Niko Hämäläinen on päättänyt lopullisen kokoonpanon: ”Aloittelemme kautta erittäin hyvillä fiiliksillä, uimarit niin kuin valmentajatkin ovat täynnä intoa.” Uintijoukkueella on tähtäimessään seuraavaksi lyhyen radan SM-kisojen lisäksi lyhyen radat EM-kisat sekä Pohjoismaiset mestaruuskisat.

Akatemia tarjoaa joustavat harjoitteluolosuhteet

Akatemia-ryhmällä on 13 viikoittaista harjoitustapahtumaa, joista kaksi ovat kuivaharjoituksia ja loppuaika treenataan altaassa. Valmennustiimi ja uimari kokoavat yhdessä kunkin uimarin motivaatiotasoon sekä elämätilanteeseen sopivan, joustavan harjoitusrungon.”Tavoitteena on luoda toimintatavaltaan joustavampi kokonaisuus kuin perinteisesti. Tarkoitus on, että kukin uimari pystyisi sovittamaan uinnin osaksi muuta elämäänsä”, kertoo ryhmän vastuuvalmentaja Jari Schwarte, ja muistuttaa, että kyseessä on kuitenkin erittäin kovatasoinen ryhmä.

Akatemiaan otetaan mukaan uimareita, jotka ovat alittaneet NSM tai SM-rajoja, tai heillä on mahdollisuuksia rajojen alittamiseen. Mukaan mahtuu sekä uimareita, joilla on tähtäimessään olympialaiset ja sitten uimareita, jotka haluavat treenata oman aikataulunsa mukaan hyvässä porukassa. Kaikki eivät käy kaikissa harjoituksissa, vaan voivat valita omaan elämäänsä sopivat treeniajat.

Akatemialaiset voi bongata arkiaamuisin Espoonlahden ja Leppävaaran uimahalleista treenaamasta. Schwarte toimii kolmen apuvalmentajansa tuella; Olli Sippola, Tero Pyrhönen ja Emilia Eloranta ovat kaikki Cetuksen pitkäaikaisia valmentajia. Vesa Salmela vetää tietenkin fysiikkatreenejä myös tälle porukalle.

Schwartella on ajatuksena osallistaa joukkueensa uimareita, valitsemalla kaksi uimaria kapteenien rooleihin: ”Vaikka moni uimari on jo (lähes) täysi-ikäinen, kynnys puhua valmentajalle voi edelleen olla korkea.” Kapteenin yhtenä tehtävänä onkin olla henkilö, jolle uimarin on helppo tulla juttelemaan asiasta kuin asiasta, mieltä painavat jutut mukaan lukien. ”Kapteenit ovat vahvasti mukana luomassa sitä, millainen ryhmästä muotoutuu”, kuvailee Schwarte.

Joukkue lähtee syyskauden alussa leirille. Schwarten mukaan leiri on uimareille hyvä tilaisuus tutustua muuhun joukkueeseen ja ryhmäytyä. Leirin aikana valitaan todennäköisesti yhdessä myös joukkueen kapteenit.

Akatemialaisilla on tänä syksynä tähtäimessään joulukuussa järjestettävät lyhyen radan SM-kisat. Kevätkaudelle mahtuu puolestaan Helsinki Swim Meet sekä Tukholmassa järjestettävät, vastaavat kilpailut, Swim Open Stockholm. Kesällä 2020 tavoitellaan tähtiä sitten pitkän radan SM-kisoissa.

Joukkueiden uimarit kaudella 2019-2020:

Akatemia- Edustus

Eetu Alitalo, Niklas Hatakka, Tuomas Jokinen, Lyydia Kalenius, Roni Kallström, Mihail Khanoukaev, Eemil Kylmä, Nelli Ohvo, Ronja Riihinen, Tanja Ruohoniemi, Peppi Siirtola, Luukas Vainio, sekä Verneri Viisanen

Akatemia

Teemu Annala, Siri Auvinen, Isak Gramén, Alexander Huhtala, Milla Hyttinen, Charlotte Ingberg, Jonna Jauhiainen, Emma Johansson, Laura Kellberg, Joel Knaapi, Eerikki Laitala, Ilmari Laitala, Sofia Långstrom, Leo Mikkonen, Anton Nuottajärvi, Cindy Palm, Julia Peltola, Pilvi Pietikäinen, Matias Rasinmäki, Daniel Rinne, Joona Ruuskanen, Dina Sadojevic Jelacik, Essi Salokorpi, Anni Savolainen, Iina von Schrowe, Diana Seiger, Janita Severinkangas, Roni Severinkangas, Oscar Skjäl, Ida Slöör, Otto Sormunen, Milla-Lotta Tapanainen, Jonna Vasara ja Cia Wacklin.

Kuvat: Janne Ahonen

Teksti: Päivi Kangaspunta/ Cetus

Tags

In association with