Uimakoulu 2
Lähtötasovaatimus
Kurssi on tarkoitettu 5–8-vuotiaille lapsille, joilla on jo uimisen perustaitoja ja jotka ovat valmiita kehittämään uimataitoaan edelleen.
Osallistuakseen kurssille lapsen tulee osata uida vähintään 5 metriä vatsallaan (myyräuinti) ja 5 metriä selällään (alkeisselkäuinti).
Lisäksi lapsen tulee uskaltaa sukeltaa kokonaan veden pinnan alle ilman, että hän pitää nenästään kiinni.
Lapsen tulee pystyä toimimaan ryhmässä uimaopettajan ohjauksessa, kuuntelemaan ohjeita ja osallistumaan harjoituksiin itsenäisesti ilman oman aikuisen tukea.Suosittelemme, että lapsi on vähintään 100 cm pitkä.
Jos 5 metrin uintimatkat vatsallaan ja selällään eivät vielä onnistu itsenäisesti, suosittelemme ensin Uimakoulu 1 -kurssia.
Tavoitteet
Uimakoulu 2:ssa vahvistetaan edelleen vesipätevyyttä ja vahvistetaan jo opittua uimataitoa sekä tehdään paljon kehon hallintaan ja hengitykseen liittyviä harjoituksia. Lisäksi kurssilla harjoitellaan delfiinihyppyä, kierre- ja kylkiliukua, käsilläseisontaa vedessä sekä kääntymistä kellunnassa. Opetus tapahtuu pääosin opetusaltaassa, mutta uimakoulun aikana tutustutaan myös syvään altaaseen. Koko kauden kestävällä Uimakoulu 2 kurssilla edetään mahdollisuuksien mukaan kokeilemaan Uimakoulu 3 kurssin asioita osallistujien taitojen kehittyessä. Uimakoulu kestää 35min.
Lapsi oppii itsenäisesti ilman avustusta uimaan 15m isossa altaassa myyrä- sekä alkeisselkäuintia. Tämän lisäksi erilaisia vartalonhallintaan liittyviä tehtäviä esim. kylkiliukua ja kellunta kääntymisellä. Lapsi on suorittanut Uimakoulu 2 kurssin, kun vähintään 6/9 arviointitaitoa onnistuu. Tämän jälkeen voi jatkaa Uimakoulu 3 kurssille.
Huom! Meillä on muutamia 7-12-vuotiaille suunnattuja Uimakoulu 2 ryhmiä.
